#Partion miittiRauma 14.-16. 4. 2000#partion keväinen miitti RaumallaAloitetaan nyt sitten vaikka miitin alusta, eli siis perjantaista. Ihan ensimmäisenä Raumalla paikalla olivat miitin järjestäjän ominaisuudessa Bluebird ja paikalle jotenkin ajoissa saapunut Lainu. Mikke saapui paikalle siinä yhdeksän maissa, ja nerokkaan päättelyn jälkeen päätti jäädä juna-asemalla linja-autoaseman sijasta, ja heti kun bussi oli pysähtynyt asemalle tuli Bluebirdiltä tekstiviesti, että jääppä pois linja-autoasemalle. No, eihän tuommosia ajoissa kannata tietenkään ilmoitella, tai kai se oli miittikutsussa, mutta kuka nyt sellaisia lukisi :). Siitä sitten vaan ensiksi linja-autoasemalle kävelyä ja siellähän ne Bluebird ja Lainu sitten olivatkin vastassa, tunnistuivat anorakkiensa ansiosta helposti partiolaisiksi tai #partiolaisiksi ;). Seuraavaksi vuorossa oli kävelyä kololle raskasta ruokakassia kantaen. Kololla ensiksi hieman kyräilyä, kun varsinkaan Mikke ei tuntenut kumpakaan em. henkilöistä. Myöhemmin illalla paikalle tupsahti Jope, Vyyppi, Mariana, Juhaapa ja Uppis (ja Paavo! Toim.huom.). Pienen esittelyn kaltaisen jälkeen alettiin pelailla compatibility-nimistä lautapeliä. Se on sellainen peli, jonka lopputuloksen pitäisi riippua siitä kuinka hyvin tuntee toisin. Tosin Mariana heti aluksi todisti demonstraatiollaan, että näin ei ehkä ole... Compatibilityn jälkeen tytöt valuivat nukkumaan, ja miespuoleiset henkilöt jäivät vielä hereille, puolet pelaamaan Doomia läppäreillä (Jope ja Juhaapa), ja puolet katsomaan innostuneesti pelisessiota (Vyyppi, Mikke). Joskus sitten kolmen maissa nukkumaan. Launtaina epämääräistä heräilyä siinä yhdeksän maissa, tytöt olivat heränneet jo siinä aikaisemmin, herra tietää milloin. Aamupala oli runsas ja maittava, eli siis jogurttia, ruisleipää, kahvia ja mehua. Aamupalapöydässä kohtasimme myös Kipen, joka oli aamuyöstä/aamulla paikalle saapunut. Aamupalan jälkeen oli vuorossa pitkällinen keskustelu mitä mahdollisesti söisimme. Ehdotuksia tuli paljon, mutta nopeasti saatiin päätöksiä... :) Sitten vaan vanhaa Raumaa katselemaan ja sen jälkeen kauppaan ostoksia tekemään. Kaupassa yritettiin kovalla vaivalla kasata yhteisiä ja omia ruokia, erittäin vaikea tehtävä isossa marketissa. Kassalla huomattiin realiteettejä: ruokaan tarvitaan rahaa. Siispä sillä hetkellä kassalle saapuneilta vaan rahat esille ja rahayksikköjä tiskiin. Jokaiselle riitti muovikassi kannettavaksi, ja joku kehittikin nerokkaan idean kanavamuovikasseista kanavapaitojen sijaan... Kololle päästyämme todettiin, ettei alunperin suunniteltua uimahallissa käyntiä kannata toteuttaa, vaan että Bluebird koittaisi jostain illaksi saunan kaivaa. Tytöt (um, eiku molempia.. Toim.huom.) lähtivät ruokaa laittamaan yläkertaan ja vähän ajan päästä pakottivat muutkin ylös. Jopen ja Vyypin lähiverkko siirtyi ongelmitta yläkertaan, eli siitäkään ei ongelmaa... Mikke ja Vyyppi löysivät biljardipöydän, jota piti tietty hyödyntää heti. Kazamkin oli siinä jossain vaiheessa saapunut paikalle, ajoissa ruualle. Ruokaa oli lievästi sanottuna riittävästi, taisipa sitä jäädä ylikin. Ruuan jälkeen ohjelmantapaisessa oli vuorossa partiotalossa käynti, josta ei liene ole syytä kertoa muuta, kuin että mielenkiintoinen oli, siis ihan oikeasti jopa. Jos jotain kiinnostaa Rauman partiotalon historia, etsiköön siitä itse tietoa, kun minä en muista mitään mitä tähän kannattaisi laittaa :) Ainiin, kyllähän siellä partiotalolla mehua ja pullaa saatiin... Partiotalon jälkeen taas kololle, missä syötiin, yllätys yllätys, vähän lisää, eli Uppiksen syntymäpäiväkakkua ja sipsejä ja kurkkua sekä kahvia ja limsaa... (Jotakuinkin tähän väliin mahtui myös Miken kokonaan unohtama kolmisen tuntia NP:n kokoustamisia... ;) Toim.huom.) Ja sitten saunomaan jonnekin jumalanseläntaakse, meren rannalle jonkun lippukunnan kämpälle. Paikalla oli paikallisen lippukunnan vartiolaisia(?) + tietty johtajia. Palvelu pelasi ainakin noin periaatteessa, sauna oli lämpeämässä, ja vedet kannettu. Paikallisen lippukunnan vartiolaistytöt saivat tehokkaasta toiminnasta (yksi halko/ihminen) osakseen naureskelua, niin julmia ollaan... #Partiolaiset löysivät sivistyksen ulkopuolella olevasta saunasta monia hämmästyttäviä asioita, kuten erikoinen vedenkeruujärjestelmä. (Mahdoton edes yrittää selittää, toivottavasti jollain on kuva...) Kauhea totuus saunan tilasta selvisi kun kiukaaseen yritettiin lisätä puita, eli siis eipä pahemmin tulta ja puut niin isoja, etteivät tulipesään mahtuneet. Siispä vaan kirvettä kyselemään ja puita hakkaamaan. Jossain vaiheessa sitten saatiin saunakin lämpimäksi ja sitten vaan saunomaan. Lämmin sauna oli ja löylyä tuli hyvin, kuten Juhaapa todisti... Pienen saunan tila riitti varsin mainiosti, kun koko ajan puolet oli vilvottelemassa ulkona. Illan aikana pesuhuone muuttui padassa kiehuvan veden ansiosta hieman turkkilaista saunaa muistuttavaksi, ja peseytyminen onnistui vähän miten onnistui... Saunan jälkeen sitten vaan kyytejä odottelemaan sateeseen, joka oli saunan aikana alkanut. Sitten taas takaisin kololle, missä luvassa oli taas syömistä, eli kolaa, kahvia, lämpimiä voileipiä, lettuja sekä Lainun synttäriensä kunniaksi tarjoamaa jäätelöä. Ilta meni mukavasti hämärää juttua heittäessä, pingistä pelaillessa jne... siinä kolmen maissa tuli nukkumisen pakko eteen, eli siis alakertaan vaan nukkumaan. Sunnuntai aamuna saatiin taas ruokaa, eli siis edellisen illan rippeitä, mitä olikin aika runsaasti...Syödessä sitten sumplittiin rahoja, eli siis armottomia laskelmia siitä kuinka paljon kenenkin pitäisi antaa rahaa kenellekkin. Sitten siinä yhteen mennessä kaikki siivoamaan jääneitä Bluebirdiä ja Kipeä olivat lähteneet kotejansa kohti, kuka minnekin... Miitti siis onnellisesti ja ilman kuolonuhreja ohi...
(Mikke)
|